Lightningluokan Euroopan mestaruuskilpailut 2018 kilpaillaan Piraeuksessa ja Youth Worlds 2018 – nuorten maailmanmestaruuskilpailut Voulassa Kreikassa. EM-kilpailussa Suomea edusti kolme venekuntaa; TP:n Sakari Pesola miehistönään T. Lipas ja A. Tolvanen, TP:n Laura Pesola miehistönään J. Partanen ja M. Aro, kolmantena veneenä mukana oli EPS:n Lauri Hemming miehistönään E. Hemming ja A Kanninen.

 

Katso kilpailun tulokset täällä.

 

Junnujen maailmanmestaruuskilpailussa Suomesta on mukana kaksi miehistöä; Laura Pesola ja Akseli Keskinen.

 

ILCA OPEN EUROPEAN AND MASTERS EUROPEAN CHAMPIONSHIP

 

Teksti ja kuvat: Laura ja Sakari Pesola

 

29.6.2018

Eilen oli harjoituslähtö, tai ei ollut kun tuuli tuli, meni, shiftaili, kuoli ja haudattiin. Kunnes rantaan purjehdittuamme nousi ylös ja voimistui. Jäimme vähäksi aikaa treenaamaan.

Tänään ei lähtöjä em kisoissa liian kovan tuulen takia, huomenna ensimmäinen lähtö olisi tarkoitus ajaa jo kello 10.

 

 

 

30.6.2018

Tänään valmiina uusiin koitoksiin. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Koolla on kansakuntia enemmän kuin koskaan EM:n historiassa, Espanjalaisia, Turkkilaisia ja Romanialaisia perinteisten Suomalaisten ja Kreikkalaisten lisäksi. Tuulta on luvassa 6-8ms, ja lähtöjä pyritään ajamaan neljä.

Tuuli oli alussa todella raju, puuskat pitkälti toisella kymmenellä. Korkea ristiaallokko toi vielä oman mausteensa. Ensimmäinen lähtö oli puhdasta survivalia. Puolet käytti spinnua ja puolet ei. maaliin tultiin siinä järjestyksessä, ihme ettei kukaan kaatunut. Lauran venekunta hukkasi spinnupuominsa, rikkoivat kikinsä ja jumittivat levankinsa, muuten meni hyvin. Maalissa olimme 8. Lauri 9. Ka Laura 11.

Toiseen lähtöön tuuli rauhoittui ja päästiin jo purjehtimaan. Alku meni Lauralta hyvin, ja meiltäkin melko mukavasti. Laura tietysti menetti lensseillä asemia kun piti hankalassa aallokossa lennättää spinnua ilman puomia. Lauri paranteli asemiaan tasaisen varmasti mennen meistä ohi viimeisellä alapoijulla Aallolla ratsastaen. Saimme saman aallon pikkuisen myöhemmin ja kopsautimme Laurin perään. Kierrosten aikana meni muutama vene ohi. Laura tuomittiin vielä varastaneeksi, joten ei hääppöinen lähtö suomalaisittain.

Päivän kolmanteen lähtöön saimme loistavan lähdön, mutta muutaman minuutin purjehdittuamme pamahti puomiliikki auki. Hela tietenkin vääntyi ja sen korjaaminen tiputti meidät häntäpäähän. Venevauhti oli kuitenkin hyvä ja saimme kohennettua asemia. Lauri ajoi alusta saakka hyvin ollen ylälipulla kolmantena. Laurakin oli melko kärkipäässä, mutta antoi taas tasoitusta spinnuosuuksilla. Lauri purjehti upeasti kuudenneksi, me ajoimme viimeisen lenssin väärästä laidasta ja putosimme 12:ksi. Laura oli maalissa 18.

Ilta menikin veneitä korjatessa, EuroILCA kokoustamisessa ja Brian Heysin videoanalyysejä seuratessa.

 

2.7.2018

Aamulla aikaisin rantaan kolmea lähtöä purjehtimaan. Eipä ollut tuulta joten odottelimme sitä rannassa yli puolen päivän. Brian Hayes piti jälleen loistavia luentoja purjeitten käyttäytymisestä ja vauhdin merkityksestä.

Vähän ennen kahta saatiin lähtö heikkoon tuuleen. Saatiin Kohtuullisen hyvä lähtö ja vene kulki. Ylälipulla Laura kakkosena ja me nelosena. Siitä sitten pientä pudotusta, maalissa olimme seitsämänsinä, Lauri kahdeksas ja Laura 10.

Vesille päästyään tytöt ihmettelivät veneestä kuuluvaa outoa ääntä. Aina välillä kuulosti lähinnä kissan naukumiselta. Asiaa tutkittuaan heille selvisi että veneessä tosiaan oli kissa. Yön aikana kulkukissanpentu oli mennyt veneeseen nukkumaan, eikä sitä kukaan huomannut ennenkuin vesillä. Eipä se suostunut veneestä poistumaankaan vaikka sitä yritettiin oikein juryn voimin sieltä hakea. Jury vinoili että pitäisikö tytöt diskata kun veneessä olikin neljä.

Päivän toista lähtöä viriteltiin pitkään ja hartaasti. Saatiin hyvä lähtö ja ylälipulla olimme kärkikahinoissa. Lenssin aikana tuuli shiftasi 40 astetta ja kisajärjestäjä ampui kisan poikki. Pikkasen harmitti kun olimme siinä vaiheessa vitosista.

Oli selvää ettei tällä hieromisella saataisi aikaan enää kuin yksi lähtö. Siinä saimme periaatteessa hyvän lähdön, paitsi että kolme veneenmittaa varastanut espanjalainen lasketti kylkeen kiinni ja jäi siihen roikkumaan sotkien koko homman. Kryssillä vielä styyran vene tuli puskista ja huono kääntö suojan puolelle. Siihen sekin jäi roikkumaan eikä suostunut väistämään kun meillä nousi paremmin. Lensseillä vielä häntäpään veneitten järjettömiä nostatuksia ja se oli siinä. Kisan huonoin lähtö, sijoitus 14. Eipä mennyt muillakaan suomalaisilla kaksisesti, tytöt 10. ja Lauri 16.

Lopputuloksissa Lauri oli seitsemäs ja paras Kreikan ulkopuolisista. Me olemme yhdeksänsiä ja Laura 15. Ensi vuodeksi vielä työmaata riittää. Venevauhdissa kolme kärkigregoa olivat aivan omaa luokkaansa.

Purjehdimme maalista veneet suoraan Voulaan junnu-MM:jä varten. Kiva puolentoistatunnin retki Kreikan kirkkaissa vesissä. Kissa ei suostunut poistumaan veneestä Voulassakaan, saapa nähdä tänään onko maisemanvaihto vetänyt pitemmän korren mukavasta veneen kabiinista.

Päättäjäiset pursiseuralla olivat upeat. Ruokaa ja juomaa riitti. Suomalaiset palkittiin pitkän matkan seikkailussaan.

Tulokset TÄÄLLÄ

 

3.7.2018

Maanantai oli välipäivä. Ohjelmassa oli lähinnä romujen roudausta Pireuksesta Voulaan. Kissa oli yön aikana jatkanut matkaansa uusiin seikkailuihin jättäen jätöksensä muistoksi veneen keulapiikkiin. Majoituksen löytäminen Voulasta osoittautui haasteelliseksi. Ainoaan jäljellä olevaan hotelliin oli majoitettu junnupurjehtijat, joten muiden piti hakea majoitusta naapurikylästä. Loppuilta menikin avustaessa Briania tuunaamaan Junnu-MM veneet samoihin säätöihin keskenään. Siinä hommaa riittää, vasta puolet tehty.

 

ILCA YOUTH WORLDS 2018

4.7.2018

Päivä alkoi taas veneitten virittelyllä. Harjoituslähtö oli ohjelmassa klo 14, ja rupesi näyttämään siltä että hyvä jos saadaan kaikille 15 teamille veneet alle. No hullunlailla huhkittua saatiin viime minuuteilla viimeiset narulla viritetyt veneet vesille. Kreikkalaiseen tapaan vesillelasku oli aikamoinen kaaos, mutta saatiin romut pois nosturiväylältä siirtelemällä kaikki onnellisesti vesille.

Sen jälkeen oli hetken huilaus kun veneet odottelivat pläkässä lähtöä. Eipä tuuli siitä mihinkään noussut, ja porukat takaisin rantaan.

Ihmettelimme kun ei rannassa meidän lisäksemme ollut ristinsielua, jotta hyvin on ilmeisesti junnut ohjeistettu. Totuus alkoi selvitä kun ensimmäiset menivät nosturille venettänsä nostamaan, että eipä taida olla homma oikein kenenkään hanskassa. Siinä sitten porukoita ohjeistamaan minne mennä Ja miten kiinnittyä. Onneksi tuli oltua täällä -14 EM:ssä.

Rantaudutaan Junnut rupesivat kertomaan meille havaintoja vioista veneissä. Kysyttyäni Nick Vazakkaalta että ketä teillä on teknisessä toimikunnassa hän hikeä valuen ja traileria puhkuen vetäen näytti itseään. Vielä karmeampi totuus alkoi valjeta. Me olemme tekninen ryhmä. Se siitä lepolomasta. Tässä sitä sitten taas veneitä viriteltiin ja kiinniteltiin melkein avajaisiin saakka.

 

5.7.2018

Junnu MM:n ensimmäisen kisapäivän ohjelmassa oli kipparikokous klo 10, joka etelämaiseen tapaan alkoi klo 1040. Purjehtijat saivat lähteä vesille jo hieman ennen puoltapäivää kun ordereitten mukainen lähtö oli klo 1230. Ei ollut vaikea arvata että lähtö hieman viiiivästyi.

Ensimmäinen lähtö 3ms luoteistuulessa pitkän arsinoinnin jälkeen. Siitä sitten arpomaan linjoja. Tytöillä ei arvaukset osuneet kohdilleen, joten viimeisten joukossa maaliin. Pojat purjehtivat nelosena maaliin, mutta pieni aavistuslähtö verotti tuloksissa.

Sitten alkoi veneitten vaihtoviikot vesillä. Armahda oli levällään kuin varpusparvi kun parin kumppanin voimin porukoita roudattiin ympäri Ateenanlahtea. Toista tuntia niin homma oli pulkassa, mutta Meltemin noustua ja tuulen käännyttyä 180 alkoi vehkeet hajoilemaan. Niitä korjatessa aikaa taas paloi tuhottoman kauan.

Päivän toinen lähtö reippaassa 6-10 tuulessa. Suomalaiset hallitsivat hyvin kovan kelin. Tuuli tuli laaksoa pitkin oikealle puolelle ja Likat ylälipulla kakkosina. Pojat tulivat keskemmällä ja kympin sakissa ylälipulla. Lenssillä tuli vähän takkiin, mutta kun kryssit kulki niin Tytöt olivat maalissa kolmantena ja pojat kutosina. Edellisen lähdön voittaneet Jenkit kaatuivat maalilenssin lopussa, ja tietenkin minun veneellä!

Sitten taas veneitä arpomaan ja tunnin päästä uusilla veneillä uusi lähtö. Kello oli tosin jo yli kuusi illalla ja helteiselle päivälle oli pituutta kertynyt. Tuulikin oli jo pudonnut 4ms. Pojat tulivat fiksusti keskioikealta ja olivat ylälipulla kakkosina. Likat erehtyivät jostain syystä vasemmalle ja jäivät sinne, viimeisten joukossa ylälipulla. Seuraavilla osuuksilla ei tilanteet hirveästi muuttuneet, paitsi viimeisellä kryssillä. Siinä tytöt menivät äärimmäiseksi oikealle ja ohittivat kuusi venettä. Alamerkillä Lätexi sai puomista päähän ja sekosi kryssillä sen verran keskeyttivät.

Illalla taas korjailtiin veneitä kymmeneen saakka ja siitä yhteisillalisen rippeille kylille. Yhdeltä pesee jo nukkumaan.

 

 

6.7.2018

Toinen kisapäivä alkoi taas tuulen odottelulla. No nousihan se, ja sitten kaoottisessa järjestyksessä vesille. Lätexi oli edelleen kipeänä, eikä alkuasukasjunnuista kukaan uskaltanut Akselin kyytiin paikkaamaan. Näin ollen toiselle suomalaisvenekunnalle tuli lepopäivä.

Tuuli tuli etelästä mereltä 5ms, ja hillitön ristiaallokko. Lauran venekunta otti ihan hyvän lähdön, ja fiksulla purjehduksella vasemmalta puolelta kutosena ylämerkille. Mitta lenssi ei edelleenkään kulkenut ja alamerkillä 10. Ylämerkillä sama sija, mutta taas viimeisellä lenssillä muut menivät ohi.

Veneitten vaihto kesti taas sen verran kauan ettei kolmatta lähtöä kerittäisi purjehtimaan. Odotukset olivat korkealla kun arvonnassa oli sattunut alle oma vene.

Toinen lähtö taas ihan ok, mutta Brassit nousivat alapuolelta peittämään ja pakkovenda oikealle. Se puoli ei edelleenkään toiminut ja näin ollen tytöt 11. ylälipulla. Lenssillä putosivat neljä sijaa ja kun ei seuraavan kryssin shangari oikealle ihan riittänyt niin maalissa 15.

Iltaohjelmassa tänään oli retki Akropolikselle.

 

7.7.2018

Viimeisenä kisapäivänä päästiin lähestulkoon aikataulussa liikkeelle. Lätexikin oli rivissä mukana, mutta olo huononi ennen vesillelähtöä. Tällä kertaa Kreikkalaiset saivat hälytettyä tuuraajan, joten Akselin porukkaakin pääsi mukaan rientoihin. Itse jäin rantaan trailereita valmistelemaan, joten jatko on välikäsien kertomaa.

Ensimmäisessä lähdössä tuuli oli etelästä 3ms. Akseli neljäntenä ylämerkillä, Laura viimeisenä. Lenssillä Akselin venekunnalla spinnupuomin kanssa vähän haasteita ja putosivat neljä sijaa. Toisella kryssillä Akseli meni edellisen kryssin mukaisesti oikealle, JKS ei tällä kerralla enää toiminutkaan. Maalissa 10. Laura veti Kaisan vasempaan kulmaan ja yllättäen nousi sieltä ylämerkille lyhennettyyn maaliin muutaman ohi ollen lopputuloksissa 11.

Toinen lähtöön tuuli pikkuisen parani. Hyvää kilpapurjehdusta. Likat ottivat hyvän lähdön keskeltä ja kakkosena ylämekillä. Lenssikin kulki ja kolmosena alamerkillä. Seuraava kryssikin mukavasti, nelosena ylälipulla. Lenssimaaliviivalla tiukkaa vääntöä ja tuloksena vitossija. Akseli kreikkalaisvahvituksineen hienosti seiska.

Lopputuloksissa Lauran venekunta oli 10., ja Akselikin neljine kirjaimineen kuitenkin hienosti 14. Maailmanmestaruuden vei USA:n Hayden, Ryan ja Hayes.

Vielä riittää junnuporukoillakin treenattavaa ensi vuoden MM:hin. Tasaisuutta olisi hyvä saada lisää ja vene kulkemaan kaikissa olosuhteissa. Mutta tuli paljon hyvää kokemusta.

Illan päätti komea päättäjäisseremonia upeine illallisineen. VP Europe Lauri Hemming sai kunnian jakaa palkinnot kolmanneksi tulleille Brasilialaisille. Lauri piti myös tyylikkään puheen jossa kiitti kisajärjestäjiä.

 

8.7.2018

Kisat on ohi ja karavaani lähti kohti kotimaata klo 1530. Mielenkiinnolla odotamme millaisen seikkailu Lauralla, Artulla, Timpalla ja Möpöllä on edessä. Laura jatkanee raportointia siitä.

Kävin vielä Nickon ja Grekojen kanssa saaressa uimassa ennenkuin lähdemme Lätexi ja Akselin kanssa kohti kenttää.

 Tilanne 3/6 ...

Sija Kippari Tuusula Kotka Espoo Turku Tampere NNN PISTEET
1 Sakari Pesola 10,00 8,07 9,18       27,25
2 Akseli Keskinen 6,14 9,36 6,73       22,23
3 Kimmo Aromaa 7,43 6,14 8,36       21,94
4 Esko Aalto 8,71 4,86 3,45       17,03
5 Rosemarie Hartman   6,79 7,55       14,33
6 Niko Lappalainen   8,71 4,27       12,99
7 Laura Pesola   7,43 5,09       12,52
8 Henry Elfving 4,86   5,91       10,77
9 Lauri Hemming     10,00       10,00
10 Matti Leppänen   10,00         10,00
11 Yrjö Kuitunen 3,57 3,57 1,82       8,96
12 Veera Siira 2,29 2,29 2,64       7,21
13 Samppa J. Salminen   5,50         5,50
14 Esko Lehtinen   4,21         4,21
15 Markku Paloma   2,93         2,93
16 Juha Savela 1,00   1,00       2,00
17 Ulla Jalkanen   1,64         1,64
18 Heikki Kuokka   1,00         1,00

 

Suomen Lightningliitto ry:n hallitus 2018

Puheenjohtaja
Esko Aalto
puheenjohtaja "ät" lightning.fi
040 867 4085

Rahastonhoitaja
Riitta Kangas
riitta.m.kangas "ät" kolumbus.fi
040 523 4707

Tiedotus
Sanni Siira
info "ät" lightning.fi
045 177 3737

Junioritoiminta
Rosemarie Hartman
junnut "ät" lightning.fi

 

Kilpailutoiminta

Heikki Tulomäki
kilpailu "ät" lightning.fi
050 911 5488

Sihteeri

Antti Kanninen
info "ät" lightning.fi
044 269 9202

Suomen Lightningliitton muut toimihenkilöt

Mittauspäällikkö
Jari Aromaa
jari.aromaa "ät" tkk.fi
0400 670 065

ILCA Vice President for Special Projects
Lauri Hemming
sailwithlauri "ät" gmail.com
040 765 7574

 

ILCA Vice President Finland
Kimmo Aromaa
vicepresident-finland "ät" lightning.fi

Huom! Korvaa osoitteissa "ät" teksti @-merkillä.

 

KILPAILUT - 2020

10.-14.6. Euroopanmestaruuskilpailut, Alexandroupolis Club, Greece

 

 

KILPAILUT - 2019

4.-5.5. On The Rocks, TP (Tulokset)
18.-19.5. R1 Merenkävijät, Helsinki (Tulokset)
25.-26.5. R2  EPS (Kilpailukutsu)
8.-17.6. EM-, Masters- ja MM-kilpailut, EPS (Notice of Race)
29.-30.6. R3 Helsinki Regatta (Kilpailukutsu)
29.-30.6. Keitele Regatta
20.-21.7. Päijännepurjehdus (Kilpailukutsu)
10.-11.8. R4, Imatra (kilpailukutsu)
17.8. Viaporin Tuoppi (Kilpailukutsu)
30.8.-1.9. R5/ SM, Kuopio (kilpailukutsu)
14.-15.9. Fleet 328 mestaruuskilpailu, Jyväsjärvi (kilpailukutsu)
21.-22.9. R6/ LM  Syyspurjehdus lyhytrata, TP (kilpailukutsu)

 

Muut kilpailut ja tapahtumat:

 
Venemessut 8.-17.2.2019
16.-17.2. Voula
13.-14.4. Greek Nationals, Voula

 

Euroopan mestaruus-, Masters- ja maailman mestaruuskilpailut Espoossa 8.-17.6.2019

Kilpailut järjestää Nuottaniemessä toimiva Espoon pursiseura (EPS) yhteistyössä Suomen Lightningliiton ja Tuusulanjärven Purjehtijoiden kanssa.

 

8.6. Registration and measurements for the Masters and Europeans
9.6.  Registration, measurements and Test Race, Opening Ceremony for Masters and Europeans
10.6. Races / Evening program
11.6. Races
12.6.  Races, registration and measurements for the Worlds, Masters and Europeans Prize Giving, Opening for Worlds
13.6. Registrations and measurements for the Worlds, Test Race
14.6. Races / Evening program
15.6. Races
16.6. Races
17.6. Races and Closing Ceremonies

Lightningliiton sähköpostiosoite

  • info (at) lightning.fi

Lightningliiton jäsenmaksut 2019

Lightningliittoon voivat liittyä Lightning-veneen omistajat ja miehistön jäsenet. Jäsenyys on voimassa vuoden kerrallaan ja se on tarpeen luokan arvokilpailuihin osallistuttaessa.

Jäseneksi voi liittyä ottamalla yhteyttä: info (at) lightning.fi

  • kipparijäsenmaksu 70 EUR
  • ILCA associatejäsen (sis. miehistöjäsenmaksun ja ILCAn cd-vuosikirjan) 60 EUR
  • miehistöjäsenmaksu (aikuiset) 40 EUR
  • miehistöjäsenmaksu (alle 19 v) 20 EUR
(ILCAn mukaan juniori, joka on kippari, mutta ei omista venettä on associate-jäsen)

Pankkiyhteys

  • Nordea Senaatintori
    FI23 1031 3000 7533 97

Internet  WWW

Facebook